Liisa se otti ja lähti.
Hyssälä siirtyy KELA:n pääjohtajaksi. Onnea !
Hän kyllä tulee onnistumaan vaativan tehtävän hoidossa. Tunnen Liisan erittäin hyvin. Vaativa haaste hänellä edessään. Pätevyydestä on aivan turha väitellä - hankala sanoa kuka sopisi paremmin KELA:n tyyppistä yhteiskunnallista valtaa käyttävän laitoksen johtoon. Olennaista on kyky toimia ristipaineessa ja omata selkeä käsitys siitä, mihin suuntaan asioita on vietävä. Vaikka olisi miten päteviä alaisia, ei asian hoidosta tule mitään, ellei johtajalla itsellään ole mitään selkiintynyttä visiota kehityksen vaatimasta suunnasta. Liisalla on.
Tarvittava johtajuus talon sisällä ja ulospäin on vankalla pohjalla ja joviaali, elämänmakuinen ote asioihin auttaa paljon.
Eräs seikka on syytä kyllä noteerata. Maakuntamme menettää laaja-alaista vaikuttamista ajatellen tärkeän toimijan. Vaikka kontaktit jäävät, ei enää jatkossa ole mahdollista mobilisoida Liisan kautta kaikkea sitä jota ollaan suhtkoht menestyksellä tehty jo 10 - 15 vuotta.
Liisa oli minulla varapuheenjohtajana Varsinais-Suomen liitossa ministeriksi tuloonsa saakka. En muista ainuttakaan säröä enkä iltalypsyä. Rehti, avoin ja aloitteellinen flikka. Aina positiivinen ja valmis talkoisiin maakunnan puolesta.
Sama asenne tietysti jatkui ministerinä. Vain jossain välissä oman puolueensa sisällä ei tullut riittävästi vastakaikua joillekin maakunnan hankkeille.
Tämä vie ajatukset pohtimaan sitä, kuinka olennaista on oman alueen puolesta tapahtuva työ. Ei vaan suun tunnustus, vaan sitoutunut operointi tilanteessa, jossa asiat eivät hoidu luonnostaan. Olen nähnyt niin monta poliitikkoa, joilla se vaikuttamisen kyky on vähintäänkin kyseenalainen. Luvataan jopa mahdottomia, muttei edes yritetä tai osata viedä asioita eteenpäin. Liisan kanssa tapahtui.
Edessä ovat eduskuntavaalit. Toivoisi, että merkittävissä puolueissa omassa maakunnassamme olisi raskaan sarjan poliitikkoja, jotka tulisivat vaalien jälkeen nimitettävään hallitukseen. Tämä on aivan ratkaisevaa. Tiedän ja tunnen kuinka elintärkeä asia se on.
Taisi olla aikanaan Turun kaupunginjohtaja Lepän Jussi, joka sanoi aivan naulankantaan, että turkulaisilta tai maakunnan vaikuttajilta unohtuu aivan liian usein alta aikayksikön oman alueen puolustaminen, kun tulevat nimetyiksi korkeisiin tehtäviin "herrojen Helsingissä ". Näistäkin tiedän kovin monta esimerkkiä. Hyssälän Liisa ei kuulu niiden joukkoon.
Hyvää menestystä sinulle Liisa eräässä maan vaativista johtopaikoista ! Pärjäät hyvin, mutta pidä meidät mielessäsi. Et lähde kuin Soraja Persiasta! Me pidämme sinut verkostossamme etkä kuulu edes reserviin Varsinais-Suomen ja Turun asioitten ajajana, vaan olet, koko maakuntamme luottopelaajana myös jatkossa. Eikö niin !
keskiviikko 26. toukokuuta 2010
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Itse olen seurannut Liisan työtä yli 30 vuoden ajan ja olen iloinen, että nyt kun politiikka vaihtuu toisenlaiseen vaikuttamseen, on Liisa saamassa ansaitsemaansa tunnustusta. En tiedä toista niin ahkeraa, positiivista, huumorintajuista ja helposti lähestyttävää poliitikkoa. Voi olla tietenkin, että olen arvionnissani subjektiivinen olemmehan vanhoja opiskelukavereita.
VastaaPoistaPoliittinen suojatyöpaikka se on, sanokaa mitä sanotte.
VastaaPoista